tiistai 12. maaliskuuta 2019

10. viikon kuulumiset - Mammakuntoon2019


Tiistai

Maaliskuun alusta lähtien olen osallistunut 21 päivän haasteeseen. Vaikka haastepäiviä on takana jo 5 olen tyytyväinen ainoastaan kahteen viimeisimpään.

Sen lisäksi, että olen palauttanut ruokailut uomiinsa,olen lisännyt liikuntaa porrasnousun ja lankutuksen muodosssa. Tänään oli myös perhejumppa + tasapainolautailua töissä.

Huomiselle ei ole eväät valmiina. Pitää pistäytyä aamulla kaupassa.

Viikonlopun epämääräisyys ruoka-asioissa taisi tehdä ihan hyvää, koska nyt on tarve tsempata itseään taas.

Torstai

Erinomaiset 3 päivää takana! Tuntuu ihan uudelta alulta. Eilen oli pilates ja olo tuntui sen jälkeen uudeksisyntyneeltä. Olen tehnyt myös lankutushaastetta, jossa 7 päivän aikana tulee lankuttaa yhteensä 15 minuuttia omaan tahtiin. Tehtynä tähän mennessä 7 minuuttia eli loppuviikosta täytyy kiriä (lauantaihin asti aikaa).

Tänään peilikuva näytti taas hyvältä. Toki erillaiset corealueelle suuntautuneet harjoitteet puristaa pakkia sisältäpäin ja osaltaan edesauttaa hoikemmalta tuntumisen oloa. Tunnen taas lihakseni.

Eilen luin, että vyötärölihavuuden raja on naisilla 90 cm. Eli jos senttejä on kertynyt yli 90 cm voi itselleen myöntää olevansa vyötärölihava. Onneksi olen onnistunut karistamaan senttejä tältä uumalta, joten kohta en enää ole riskiryhmässä vaikka vieläkin senttejä on karistettavissa.

Perjantai

Hyvää naistenpäivää! Menneet neljä päivää olen toteuttanut kahden pitelön taktiikkaa. Tänään tulee ensimmäinen koetinkivi tähän viikkoon: töiden jälkeen menen naistenpäivätapahtumaan. Ennen sitä olisi tarkoitus käydä hakemassa viisumi ja syömässä. Ongelmana on ajoitus.

En osaa sanoa menikö ruokailut hyvin vai ei, mutta tuli syötyä 5 kertaa ja ateriat sisälsi ihan hyviä raaka-aineita. Joukkoon tosin mahtui yksi donitsi ja pieni karkkipussi. Nämä herkut ei kuulunut 21 päivän haasteeseen. Ups.

Pekka Hyysalon osuus Tradenomiliiton naistenpäivä after workissa oli hyvä. En onneksi alkanut vollottamaan vaikka olin ihan varma, että niin käy. Jos saisi osan Pekan tahdonvoimasta ja päättäväisyydestä olisi tämäkin projekti jo suoritettu.

Lauantai

Se hetki, kun aiot lähteä lenkille ja alkaa satamaan lunta vaakasuorassa. En mennyt.

Sunnuntai

Jos eilisen ulkoiluhuippu oli käynti Jätkäsaaressa autolla, otin liikuntakiintiön tänään haltuun kävelylenkillä sekä trampoliinipuistossa pomppien.

Urheiluliivit meni ostoslistalle. Tokihan niitä on ennestäänkin, mutta milloinkahan ostin edelliset juoksuun sopivat? Korkea-aika päivittää liivit.

Huomenna jälkeen punnituspäivä. Yhtään en osaa arvata mitä ilta tuot tullessaan.

Maanantai

Au, eilinen liikunnallinen sunnuntai tuntuu ainakin kyljissä ja pyllyssä. Ukkeli lohdutti iltapalan yhteydessä, että syömäni jugurtti ja murot parantaa pyllyn. Voi toista.
Kuorotreenit töidne jälkeen oli huiput ja ihanan piristävä.

(Punnituksen jälkeen:)
Ilman kirjanpitoa olisin jo luovuttanut. Se on totuut. Tuntuu, että menneenä viikolla tein paljon oikein, mutta silti nuo luvut on mitä sattuu - ei sitä mitä haluan nähdä! Jospa luvut on ensi viikolla taas mielekkäämät ja paino alle 80 kg! Eli joo, vieläkään ei rajaa alitettu.
Miten  tämä on niin vaikeaa?
Mutta hei! Vyötäröltö lähtenyt jo 9,5 cm eli lähes 10 cm sekä lantiolta 4,5 cm eli lähes 5 cm. Eli kyllä niitä asioita tapahtuu vaikka sitten hitaammin. Lisätään liikuntaa maltillisesti ja katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan.

Punnitus 11.3.
Tulos:
Paino: Verrattuna viikkoon 9: -0,1 kg // verrattuna aloitukseen: -2,8 kg
Lihas: Verrattuna viikkoon 9: -0,9kg // verrattuna aloitukseen: -0,6 kg
Vyötärö: Verrattuna viikkoon 9: -1,5 cm // verrattuna aloitukseen: - 9,5 cm


Lue myös:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!