sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Populaarikulttuuria helletuolista


Kirjoja ja nettiaikaa. Mitäpä sitä lomalla muuta tarvitseekaan tehdä? Toukokuussa fiilistelin jo loma-ajatuksilla ja sillä kuinka lomalla sitten lukisin. Tuli hankittua etukäteen neljä kirjaa.

Helteen helliessä olen päässyt toteuttamaan itseäni (lukien) ja illan viilentyessä on voinut tutustua netin sarjatarjontaan. Tässäpä poiminnat ajankuluistani...

Kirjat 

John Irving: Kaikki isäni hotellit
Kirja on hyvä! Eräs perhetarina ja kertomus erään perheenpään halusta toteuttaa unelmansa. Muut henkilöhahmot tukevat (ja tuhoava) siinä rinnalla.  Tarkemmin miettien kirja on kuitenkin perverssi,. lähes sairas ja jälkeenpäin tuli mietittyä, että mitä tulikaan luettua. Kirjassa tapahtuu asioita, jotka monta kertaa ylittää säädyllisyyden rajan. Kaikki on kuitenkin esitetty niin hyvin, että lukijana teoille antaa siunauksen tai ainakaan niistä ei välitä. Kuten ei kukaan hahmoistakaan ei tunnu välittävän. Tietyllä tapaa tuli mieleen Black -sarjan Mirror jakso, jossa katsoja antaa symptiat päähenkilölle vaikka näin ei kävisi, jos tietäisi kaikki taustat. 
Kirjaa suosittelen ja tulen itse tutustumaan John Irvingin tuotantoon enemmän..

Agatha Christie: Kuolema Niilillä
Siitäkin huolimatta, että murhaajan muistin tuli kirja ostettua matkalukemiseksi. Riistohintainen (3€) vuoden 1978 painos oli ainoa kirpputoripöydän kirja, joka ei ollut rakkaudentäyteinen seikkailijatar romaani. 
Agatha Christie kestää aikaa (noh, ehkä jokusta sanaa ei nykypäivänä enää käytettäisi tai kirjasta on tehty uusinta käännös ) ja lukemista. Poirot on lempihahmojani Christien tuotannossa ja tämäkin kirja oli oivaa kesälukemista. Mukaan kun laskee paahtavan kesäpäivän voi kuvitella olevansa Niilin rannoilla. Vaikka siellä en ole koskaan käynyt. Eiköhän Niilillä ole lämpimät päivät.

Alan Bradley: Kolmeati naukui kirjava kissa
Toistan itseäni kun hehkutan Alan Bradleyn luomia kirjoja (tätä samaa sanoin Lähimatkailua - miniloma Flamingoon postauksessa), mutta vieläkään kirjat ei ole alkanut toistamaan itseään. Kolmasti naukui kirjava kissa on kirjasarjan kahdeksas suomennettu osa (Jee!!! Syyskuussa tulee uusin: On hieno paikka haudan povi) ja vaikka neiti Flavia de Luce ei ole vanhentunut vielä iällisesti on hänen roolihahmonsa alkanut kehittymään entistäkin terhakammaksi etsiväksi. Ilman, että kirjasta enempää kerron, niin on tapahtunut murha, Flaviahan ruumiin tietenkin löysi ja nyt on aika löytää murhaaja. Vapise Bishop's Lacey!

Sarjoja

Pose (HBO Nordic)
Jäin koukkuun tähän minulle tuntemattomaan maailmaan ja aikaan. On siis vuosi 1987 ja ympäristö New York. Sarjassa on luvassa väriä, vogue, vaatteita, HIV, surua, rakkautta ja kaikkea mitä hyvältä sarjalta vain voi odottaa. Lisätään siis vielä, että kyseessä ei ole mallipiirit vaan homot, transsukupuoliset, ilotytöt ja Trump Towerin työntekijät. 

Castle Rock (HBO Nordic)
Pelkoa ja kauhua pikkukylässä. Poikaani lainatakseni "mitä täällä tapahtuu?". Sarjaa on nyt ensimmäiset kolme jaksoa näytetty ja pikku hiljaa alkaa koukuttamaan. Sarja pohjautuu Stephen Kingin tarinaan ja toivon, että sarja pysyisi hyvänä eikä sille kävisi kuin Kuvulle (Under the Dome) johonka minulla loppui mielenkiinto oman mahdottomuutensa vuoksi.
Skarsgård klaanin pojan (Bill Skarsgård) hahmon kehittymistä täytyy ainakin hetki seurata. Pirun lahjakkaita isä ja pojat!

Sharp Objects (HBO Nordic)
En oikeasti tiedä haluanko sarjaa seurata vai en. Annan tällekin vielä mahdollisuuden. Sarja alkoi pari viikkoa sitten ja nyt saatavilla kolmas jakso. Siinä missä bändit yleensä soittaa kolmantena kappaleena tutun biisin, niin sarjoissa tuntuu kolmannessa jaksossa selviävän/tapahtuvan jotakin joka  innostaa jatkamaan... Moniongelmainen nainen ja hänen äitinsä, murha ja pikku kylä. Pienissä kylissä tuntuu tapahtuvan... P.S. Alkoholinvaikutuksen alaisena ei kannata ajella

The Tunnel (YLE Areena)
Sillan uusintafilmaus brittiläis-ranskalaisittain. Sillan nähneenä tarina on tuttu ja turvallinen, ympäristö on vain uusi. Tämän aloitin vasta eilen joten vielä en kovin paljon voi vertailua tehdä, mutta so far so good. On vain yksi Saga, mutta Elisessa taitaa olla potenttiaalia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!