sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Muista tämä yksi sääntö!


Vaikka kuinka elämässä haluaisi olla vastarannan kiiski, kannattaa kunnioittaa edes yhtä sääntöä: Käy vessassa aina kun se on mahdollista.

Vessassa käynnin ohjenuora pätee jokaiseen ja etenkin perheessä, jossa taapero ei enää käytä vaippoja on hyvä patistaa käymään vessassa ennen mihinkään lähtöä tai minkään asian tekemistä.

Aika monta kertaa on heti lähdön jälkeen kuulunut "minua pissittää". Ai niin, eipä muistettu vessassa käydä ennen lähtöä... huoh... ja sitten etsitään lähin pissipaikka. Eihän tuossa vaiheessa voi syyttää kuin itseään.

Aikuisten osalta sääntö pätee myös. Aikuisena tosin on itse tajuttava mennä vessaan eikä vain kuullostella, että onko tarvetta. Esimerkiksi lentokentällä, jos et ennen koneeseen menoa käy vessassa, joudut todennäköisesti istumaan koneessa tunnin odottaen, että kone saa lähtöluvan. Siinä vaiheessa virtsaamisen tarve alkaa usein olemaan suurin, mutta vessaan pääsyn mahdollisuus minimaalinen. Tai siistin vessan sijaan päädyt niin saastaiseen ja ällöttävään läävään, että et voi kuin yökkiä. Mutta kun hätä on suurin, ei tinkimisen varaa välttämättä enää ole. 

Yhteenvetona: Ihan sama miten päin tai monessako osassa se paperi sieltä telineestä tulee, vessasääntö on hyvä painaa mieleen ja opettaa muillekin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!