lauantai 29. joulukuuta 2018

1. Uudenvuodenlupaukseni - lukuhaaste 2019


Kohta se on: Uudenvuodenaatto! ja uudenvuoden perinteisiini kuuluu uudenvuodenlupaukset. Toiset niitä tekee, toiset ei. Toiset pysyy lupauksissa, toiset ei. Minä niitä teen ja yleensä en niissä pysy - mutta joka vuosi voi tehdä uudet lupaukset!

Vuodelle 2019 minulla on kolme uudenvuodenlupausta. Esittelen ne blogissani vielä ennen ensi vuotta (olipas ontuva vitsi... hah. nauran itselleni siitäkin huolimatta). Ja sitten asiaan.

Ensimmäinen uudenvuodenlupaukseni vuodelle 2019 on...

Opetellen kuuntelemaan äänikirjoja.


Ja mitenkö tämä liittyy otsikon lupaamaan lukuhaasteeseen? Usko tai älä, tässä oli jälleen kerran monen sattuman summa - tai sitten se isoveli valvoo turhankin tarkkaan tekemisiäni.

Eilen aamuna aloin miettimään uudenvuodenlupauksia ja ensimmäinen asia minkä kirjoitin ylös oli äänikirjat. Olen eläissäni kuunnelut kaksi äänikirjaa ja en ole kokenut hommaa omakseni. Valmiiksi pureskeltu eli luettu teksti ei anna tilaa mielikuvitusmaailman rakentelulle.

Ensi vuonna kuitenkin päätin antaa äänikirjoille mahdollisuuden. Aion siis ladata jonkin apsin jonka kautta pääsen valittuja teoksia lukemaan - siis kuuntelemaan.

Iltapäivällä tapahtui toinen aiheeseen liittyvä asia: vastaan tuli Helmet-lukuhaaste 2019

Helmet on pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kirjastoverkko ja Helmet-lukuhaaste kirjastoverkon järjestämä lukuhaaste. Lukuhaaste starttaa nyt viidettä kertaa ja haasteen on koonnut joukko kirjastoammattilaisia. Aiheisiin on päässyt vaikuttamaan haasteen osallistujat eli lukijat.

Lukuhaaste ei ole mikään "kuka lukee nopeiten ja eniten" -kisa vaan sen tarkoitus on kannustaa ihmisiä tutustumaan kirjoihin ja haastamaan itseään lukijana tarttumalla sellaisiin teoksiin jotka muuten jäisi hyllyyn.

Lukuhaasteessa kirjan voi myös kuunnella! Ta-daa! Kuinka hienoa! Nyt pystyn yhdistämään kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Äänikirjoihin tutustumisen sekä lukuhaasteen.

Tarkemmat ohjeistukset lukuhaasteeseen löytyy Helmetin sivuilta, mutta tässä lukuhaasteen haastelista:

Helmet-lukuhaaste 2019


1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Haasteesta löytyy myös kevyt versio 25 kohdan listalla - Pieni Helmet-lukuhaaste. Kevyt versio on laadittu lapsia ajatellen, mutta sopii myös isommille


Pieni Helmet-lukuhaaste 2019

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
4. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
5. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
6. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
7. Kirjassa on kaksoset
8. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Et pidä kirjan nimestä
10. Kirja käsittelee sinulle vierasta kulttuuria
11. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
12. Sokkona hyllystä valittu kirja
13. Kirja kirjailijalta, jonka kirjoja et ole lukenut aiemmin
14. Kirja, jota näet jonkun lukevan
15. Kirjassa nähdään unia
16. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
17. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
18. Kirjassa ollaan yksin
19. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
20. Kirja sijoittuu jollekin toiselle aikakaudelle
21. Kirjailijan nimi viehättää sinua
22. Kirjan nimessä on kieltosana
23. Kirjassa on alle 100 sivua
24. Vuonna 2019 julkaistu kirja
25. Opettajan tai kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Ai vitsi. Minä niin odotan jo ensi vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!