sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Toiveena rillitön elämä - silmien laserleikkaus


Viime vuosien aikana moni tuttavani on luopunut laseistaan käymällä silmien laserleikkauksessa. Nyt olen itse ottanut ensi askeleen kohti silmien laserleikkausta ja pian tiedän onko leikkausta minulle mahdollista tehdä.

Sain silmälasit ollessani kuudennella luokalla. Siinä vaiheessa näköni oli heikentynyt jo sen verran, että en nähnyt kunnolla liitutaululle. Näön heikentyminen havaittiin normaalin terveystarkastuksen yhteydessä ja vasta ensi kertaa laittaessani lasit päähän tajusin kuinka huonosti olin nähnyt.

Muistan kun itse iloitsin laseista,  mummoni harmiteli tilannetta ja sanoi minunkin joskus vielä harmittelevan vielä. Tuolloin en oikein ymmärtänyt mitä hän tarkoittaa, mutta nyt kun aikaa on mennyt lähes 30 vuotta, on laseista tullut rasite.

Minulla on useita syitä miksi haluaisin päästä laseista eroon: 
  • Ihanan kallista. Uudet lasit maksaa vähintään 400 € vaikka valitsisin malliston halvimmat kehykset. Tähän syynä linssinevahvuudet (-5,75 / -6,25) ja niistä johtuva linssien ohennukset yms. lisähinnat. Edullisimmat linssit ova ne ohentamattomat ja minulle linssit joutuu ohentamaan tuplaten. 
  • Luonnonvoimat. Vesisade, lumisade, pöly, hiekka - linssien automaattipyyhkimiä ei ole vielä keksitty.
  • Sotkee harrastuksia. Kosteus. Vesihöyry ja huuruutuvat linssit. Kylmästä lämpimään ja toisin päin. Näkökyky nolla, pyyhkiä ei kannata.
  • Lasien putsaaminen. Puhtaat lasit on yksi elämän hienompia asioita, mutta esim. Pienen ihmisen rasvaiset kämmenen jäljet linssissä ei. Kädet piti painaa linsseihin, koska äiti tuli kotiin ja hänen lasit on kylmät. (Eikä tuollaisesta voi edes suuttua).
  • Haluan ripsien kestotaivutuksen. Ripsien taivutus on turhaa, koska ripset (ripsivärit)  osuu sitten linsseihin - > En meikkaa yleensä. Ainoastaan erikoistilanteissa sekä kun käytän piilolinssejä. 
  • 15 cm näkökyky. Ilman laseja näen selkeästi noin 15 cm päähän. Sen jälkeen sumenee ja myöskään tasoeroja ei hahmota selkeästi. Kotona osaa liikkua ilman laseja (ja vaikka pimeässä), mutta uimahallit yms. paikat on vaativia ympäristöjä. 
  • Laiska piilareidin käyttäjä. Olen onnekseni pystynyt aina käyttämään piilareita, mutta vuosien myötä olen niidenkin osalta laiskistunut. Ilman laseja ei tarvitsisi niitäkään miettiä.
  • Taapero. Sinä päivänä, kun tajusin sankojeni saranoiden joustavan ulospäin olin onnellinen. Poikani käsittelee laseja toisinaan hyvinkin kovakouraisesti ja monta kertaa olen pala kurkussa ollut, että joko ne nyt rikkoontuu. Ehjänä ovat sälyneet vielä, mutta kolmesti olen joutunut käyttämään kiristetävänä, koska jatkuvaa lasien nenälle valumista ei jaksa loputtomiin.
Netistä tutkin korjausleikkausvaihtoehtoja ja lopulta varasin netin kautta ajan Silmäaseman ilmaiseen laserleikkauksen hoitoarvioon. Tämän tutkimuksen perusteella ei vielä voitu vahvistaa, että laserleikkaus olisi mahdollinen. Varmuuden asioista saa vasta esitutkimuksen yhteydessä. Maksuttomassa laserleikkauksen hoitoarviossa katsotaan nykyinen tilanne, tehdään taustakartoitusta, arvioidaan mikä leikkausvaihtoehto olisi esim. elämäntilanteen tai harrastuksen osalta paras ja käydään läpi mitä laserleikkauksessa tapahtuu.

Hoitoarviossaa tuotiin hyvin selvästi esille syyt miksi laserleikkaus ei ole mahdollinen. Näitä syitä oli (tiedot Silmäaseman nettisivulta)
- olet alle 18-vuotias
- sinulla on kaihi
- sinulla on silmäsairaus
- sinulla on sydämentahdistin
- sinulla on diabetes tai reumasairaus
- sarveiskalvossasi on sairaus tai arpia
- sarveiskalvosi on poikkeuksellisen ohut
- näössäsi on tapahtunut suuria muutoksia viimeisen kahden vuoden aikana
- olet synnyttänyt alle 6 kuukautta sitten tai lopettanut imetyksen alle 2 kuukautta sitten
- raskautta ei suositella alle puolen vuoden kuluessa leikkauksesta
Itselläni esteenä voi olla likitaittoisuuden suuruus, mutta suuri vaikuttava seikka on sarveiskalvon paksuus. Sarveiskalvon paksuun määrittelee myös mikä laserleikkausmenetelmä on mahdollinen.

Itselläni on toiveissa kaksi eri menetelmää: FemtoLasik® ja ReLEx® Smile. ReLEx smile (SMILE = Small Incision Lenticule Extraction) edustaa uusinta taittovirheen korjausleikkausma. Siinä sarveiskalvoon tehdään pieni viilto, jonka kautta femtosekuntilaserilla suoritetaan toimenpide. Koska sarveiskalvoon ei tehdä läppää (kuten FemtoLasik-leikkauksessa) on toipuminen helpompaa. Smilessä tosin sarveiskalvonpaksuus määrittelee pystyykö leikkausta suorittamaan.

FemtoLasik on myös laser-tekniikalla suoritettava taittovirhekirurginen toimepide. Tässä leikkaustavassa sarveiskalvoon tehdään läppä ja toimenpide. Hoitoaika kestää pidempään ja hermovaurioita voi tulla enemmän kuin Smile-tekniikalla operoidessa.

Hinnoiltaan toimenpiteet on alle 3000 euron luokkaa. Silmäasemalla esitutkimus 180 - 250 €, FemtoLasik 1095 - 1340 € / silmä ja Smile 1395 - 1450 € / silmä (hinnnoisssa paikkakuntakohtaisia eroja). Lisäksi pääll vielä jälkitarkastus 80 - 180 €. Silmäaseman lisäksi laserleikkauksia tarjoaa mm. Mehiläinen sekä Terveystalo. Virolainen Laservisioon tarjoaa FemtoLasik leikkauksia jopa 1000 € halvemmalla verrattuna Suomen hintoihin. Vaikka leikkaushinaan Laservisioonilla olisi kuulunut majoituspaketti päätin jäädä kotimaisemiin. Kyseessä on samat laitteet, mutta silti takaraivossa huutelee pieni ääni, että jos jotain tapahtuu.

Minulle on varattu helmikuun alkuun esitutkimus, jossa tehdään hoitopäätös. Leikkausaikakin on jo sovittu ja sormet ristissä toivon, että leikkaukseen asti pääsen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!