lauantai 21. lokakuuta 2017

Hei Myyrä! Hei Nick Cave! Kohta nähdään!


Loma, loma,loma,loma,loma,loma,loma,loma,loma. Joko mainitsin: LOMA!

Viikko poissa Suomesta, poissa työkuvioista, poissa koulutöistä. Tätä lomaa on niin odotettu, suunniteltu ja kaivattu, että en asiaa voi edes sanoin kuvata. Loma on myös sen suhteen ansaittu, että viime yönä klo 3.09 sain (silmät ristissä) opinnäytetyön tekstin oikoluettua ja lähetin sen ystävällinen luettavaksi. Eli työ on käytännössä valmis (niitä pieniä viilauksia ei tässä vaiheessa ajatella)

Kohteemme on Praha. Kaupunki, joka vei sydämeni 2000-luvun alussa. Ajan saatossa on käyntikerrat mennyt jo sekaisin, mutta tuleva reissu kuudes - tai seitsemäs - kyseiseen kaupunkiin.

Matkalle lähdetään meidän perheen sekä pikkusiskon ja hänen pojan kanssa.

No miksi sitten Prahaan ja miksi juuri nyt? Tässä voimme palata kevääseen ja ilmoitukseen Nick Cave & Bad Seeds Euroopan kiertueen aikatauluista. Nick Cave on minulle yksi tärkeimpiä artisteja. Tästä kertoo ehkä se, että olen nähnyt herran ja yhtyeen Prahassa, Lontoossa ja Tukholmassa sekä pari kertaa Suomessa. Tällä reissulla keikkailu ei jää osaltamme Prahaan vaan käymme keikalla myös Varsovassa, Puolassa.

Tämä on ensimmäinen reissu, kun olen lapsen kanssa Prahassa. Odotankin näkeväni kaupunkia hieman uudesta näkökulmasta. Tosin siinä yhdessä lelukaupassa (kerron joskus myöhemmin lisää) olen käynyt varmasti joka reissulla. Lapsellinen mieleni on ajanut minut hankkimaan joka reissulta jotakin Myyrä rekvisiittaa. Tuskinpa tämä reissu poikkeaa muista.

Kannattaa seurata minua Instagramissa (@hima_saimi)
, koska sinne tulen päivittämään kuvia reissun varrelta!

Myyrän kuva vuodelta 2014, mutta eiköhän vanha kaveri lentokentällä vieläkin odota
Alin kuva vuodelta 2015, kun onnistuin samaan Nick Caven nimmarin. Kannatti kirja ottaa viime hetkellä keikalle mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!