maanantai 27. helmikuuta 2017

Laskiaissunnuntain 3 huippuhetkeä




Sunnuntaiaamu alkoi reippaasti, kun laitoin hernekeiton kiehumaan ennen kuin tein mitään muuta. Herneet muistin laittaa likomaan dellisenä päivänä hyvissä ajoin, joten ne ehti olla vedessä lähes 20 tuntia ennen kattilaan pääsyä. Olivat ainakin pehmeitä. Keitto ehti tekeytyä aamutoimien aikana.

Aamupalan jälkeen pukeuduttiin lämpimästi ja lähdettiin laskiaismäkeen. Lumisateesta huolimatta keli oli aivan ihana. Ukkeli sai istua pulkassa isän vetäessä ja minä huolehdin liukurista. Ensin mentiin läheiseen mäkeen. Lisäksemme mäkeä oli laskemassa pari muutakin perhettä. Laskimme muutaman mäen ja päätimme käydä kävelymatkan päässä olevalla isomalla mäellä. Ukkelilla oli paljon juteltavaa ja tasainen papatus pulkan pohjalta siivitti matkaamme. Taisi välillä tulla i-ha-haatkin hyräiltyä.

Isommassa rinteessä oli enemmän laskijoita, mutta mahduimme hyvin mukaan. Meillä oli käytössä tuplaliukuri, jolla vuorotellen mieheni kanssa laskettiin Ukkelin istuessa kyydissä. Pojan kantaminen sylissä ylämäkeen menikin sitten päivän treenistä.

Kotiin tultaessa herkuttelimme hernekeitolla. Laskaispulla (hillolla) ja kaakao jätettiin iltapäiväherkuksi. Mieheni ei ymmärrä hyvän päälle (=syö pullaa), niin "uhrauduin" ja söin lähes kaksi pullaa (HUH!). Toisesta pullasta 1/4 osa meni Ukkelille.

Jos lunta riittää Helsingin seudulla vielä tiistaina, niin pitää käydä vielä yhdet laskut laskemassa. Unohtui nimittäin täysin huudella pitkien pellavien perään.


Pekka Töpöhäntä, Pilli ja Pulla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!